Taivaalta tippuvat asiat

Kun viimeinkin sain  käsiini viime syksyn Finlandia-ehdokkaan – minulle ennestään tuntemattoman Selja Ahavan kirjoittaman Taivaalta tippuvat asiat, luulin ensin lukevani novellikokoelmaa. Kirjan luettuani en ollut ihan varma olinko lukenut romaanin vai kertomussikermän, määritelmät eivät ole kovin tärkeitä. Jos Finlandian voittanut Oneiron kertoo juuri kuolleista, tämä kirja kertoo niistä, jotka jäävät eloon, kun kuolema käy lähellä.  Lumoava ja riipaiseva kirja tarkastelee maailmaa äitinsä menettävän lapsen, skotlantilaisen kalastajan, lottovoittajatädin tai raskaana olevan äitipuolen näkökulmasta. Kirjassa viitataan Grimmin satuihin, Jörö-Jukkaan ja Agatha Christieen yhtä lailla kuin iltapäivälehdistä ja internetistä luettuihin tositarinoihinkin.  Ihmiset ja heidän tarinansa kietoutuvat yhteen ja muodostavat yhden kokonaisuuden kuin vanhanaikaisen räsymaton, jonka päähenkilö lopussa saa lahjaksi.

Kirjassa uhmataan tilastoja ja todennäköisyyksiä. Salama voi iskeä samaan veneeseen kaksi kertaa, lottovoitto voi osua toistuvasta samalla henkilölle, seinänrakoon pudonneesta omenansiemenestä voi kasvaa seinän tuhoava puu. ..  Tapahtumille etsitään syitä ja selityksiä, irrallisia episodeja kootaan tarinoiksi, jotta ne olisivat käsitettäviä. Mutta maailma ei tyhjene selityksistä.  Vain Hercule Poirot voi selittää asiat tyhjentävästi ja antaa arvoituksiin tyhjentävät selitykset.

Lajina kirja on ehkä maagista realismia, vaikka kaikkien hyvien kirjojen tapaan se ylittää lajityypit. Minulle se tuo mieleen Tove Janssonin tai Pasi Ilmari Jääskeläisen tekstit, vaikka onkin aivan omanlaistaan.  Kirjan teemat ovat ikuisia ja tyhjentymättömiä : ihmisten – aikuisten ja lasten – hämmennys kuoleman ja elämän ehdottomuuden edessä, suru ja sen kanssa eläminen, elämän julma sattumanvaraisuus… Kirjailijalla on psykologista silmää. Hän osaa kuvata hienosti surua, jonka keskellä ihmisen ääriviivatkin katoavat sekä aikuisen ja lapsen surun erilaisuutta.  Kirjassa on myös tavoitettu pelko ja torjunta, joita vaikeita asioita kohdanneet ihmiset ulkopuolisissa herättävät. Ihmiset karttavat surevia omaisia tai vammaista lasta odottavia pelosta vaikka saattavat selittää itselleen syyksi hienotunteisuuden. Kirja puhui koskettavasti myös eloonjäämiseen liittyvästä syyllisyydestä. 

Kirja puhuu herkullisesti ja toteavasti järkyttävistä asioista. Kirja naurattaa, itkettää ja kiehtoo yhtä aikaa. Ihanimmillaan se avaa ikkunan lasten yhtä aikaa käytännölliseen ja filosofiseen sisäiseen maailmaan: 

 ”Aikuiset aina kyselevät, mitä lapset miettivät. Mutta luulen, että ne huolestuisivat, jos lapset kertoisivat. Jos on esimerkiksi kolme vuotta vanha ja on tuulinen päivä, ei kannata tuijottaa horisonttiin ja sanoa:  Minä tässä mietin missä tuuli syntyy. Kannattaa mieluummin kertoa, että leikkii helikopteria.”

Selja Ahava
Taivaalta tippuvat asiat
Gummerus, 2015