Matkaopas keskiajan Suomeen - elävöitettyä historiaa


Ilari Aallon ja Elina Helkalan Matkaopas keskiajan Suomeen on saanut Valtion tiedonjulkistamispalkinnon  ja kerännyt palkintoehdokkuuksia. Eikä syyttä. Juuri tällaista teosta Suomessa on kaivattu. Maailmalla historialliset matkaoppaat ovat ilmeisesti yleinen kirjallisuuden laji, Suomessa tämä lienee ensimmäisiä. Hyvän matkaoppaan tavoin se on yleistajuinen ja esittelee keskiaikaista elämänmenoa kiinnostavasti eri puolilta. Arkeologi Ilari Aallon tekstiä täydentävät vielä Elina Helkalan selkeät kuvat. Kirja sopii opaskirjaksi esimerkiksi keskiajasta kertovia historiallisia romaaneja lukeville tai niille, jotka ovat tutustuneet keskiaikaan matkakohteiden tai pelien kautta. Mielelläni suosittelisin kirjaa myös nuorille.
Ulkoasu: Ville Lähteenmäki


”Matkakohteena” kirjassa on Suomi vuonna noin vuonna 1400. Aika, jolloin eteläisessä Euroopassa elettiin jo varhaisrenessanssia oli meillä vielä keskiaikaa. Suomi oli syrjäinen, epäyhtenäinen alue. Etenkin syrjäseutujen elämä muistutti esikristillisen ajan elämää, Suomi ei kristillistynyt eikä länsimaistunut muutamassa vuosisadassa. Suomalaiset eivät eläneet kuitenkaan eristyksissä. Maa oli osa Ruotsin valtakuntaa,  kauppa ja kristillinen kirkko yhdisti maata myös keski-Eurooppaan. Myös itään, Novgorodiin, oli paitsi myös sotaisia myös kaupallisia suhteita. Suomen ja ruotsin lisäksi maassa puhuttiin saamea, venäjää ja saksaa. Eikä latinakaan ollut tuntematonta. Maahanmuuttajia ja kulttuurien törmäyksiä Suomessa oli myös keskiajalla. Kirja ottaa omalla tavallaan kantaa keskusteluun monikulttuurisuudesta. Kirjailijan arkeologitausta näkyy siinä, että hän korostaa kulttuurista jatkuvuutta. Historioitsijataustainen kirjailija ei välttämättä näkisi Suomen kalevalaisen kulttuurin jatkuvuutta halki keskiajan. Kirjan näkökulma täydentää esimerkiksi keväällä lukemani Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla -kirjan kristillisyyttä ja eurooppalaisia yhteyksiä korostavaa näkemystä Suomen keskiajasta.

Kirjan lopussa pohditaan myös sitä, miksi keskiajasta tai historiasta ylipäätään kannattaa kiinnostua. Kirja osaltaan vastaa kysymykseen osoittamalla, että monessa suhteessa elämme kulttuurissa, joka on keskiajan jatke. Taustan ja menneisyyden ymmärrys voi auttaa myös nykyisyyden ymmärtämistä. Keskiajan ihmiset sopeutuivat ympäristöön ja sen asettamiin haasteisiin, koska heidän oli pakko. Hyvää oppia meille kaikille. Ympäristö täytyy meidänkin ottaa huomioon, vaikka tekniikka erottaakin meidät luonnon armottomuudesta. Kirjan kirjoittaja on paitsi tutkija myös roolipelien pelaaja, joka on vuosien ajan harrastanut historian elävöittämistä ja tarjoaa elävöittämisvinkkejä lukijallekin. Matkaopas keskiajan Suomeen on siten paitsi tutkimuksen myös keskiaikaharrastuksen tulos. Kirja, jossa tieteellistä tietoa on täydennetty eläytymällä ja jossa historian harrastamisen hauskuus korostuu.

Ilari Aalto & Elina Helkala
Matkaopas keskiajan Suomeen
Atena, 2015



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuukauden luetuimmat