lauantai 3. kesäkuuta 2017

Aino Kallas : maailman sydämessä

Aino Kallas on ollut minulle rakas kirjailija nuoruudestani lähtien. Tähän mennessä en ollut kuitenkaan tajunnut, että hänestä ei ole laadittu varsinaista elämäkertaa. Kai Laitisen perusteelliset tutkimukset ovat enemmänkin teostutkimuksia, laajat päiväkirjat taas valottavat Ainon ajatuksia ja kokemuksia. Kun nekin ovat jääneet minulta lukematta, elämäkerta osoitti, että tietoni kirjailijan elämästä ja maailmasta ovat olleet kovin puutteellisia. Olen tuntenut kirjailijan elämäntarina yleispiirteet, kuten melkein kaikki kirjallisuutta harrastavat suomalaiset. Minulle tässä kirjassa oli uusia asioita ja mielenkiintoisia painotuksia.

Aino kuului Krohnien kulttuurisukuun. Isä oli runoilija ja kansanrunoustutkija Julius Krohn. Isä kuoli, kun tytär oli 10-vuotias. Isän menetys näkyi Ainon kirjailijatyössä, etenkin Katinka Rabe kuvaa hienosti lapsen surua. Isän varjo näkyi siinäkin, että Ainon täytyi tehdä työtä osoittaakseen, että hän on itsenäinen kirjailija eikä vain kuuluisan isän tytär. Myös sisaret Helmi ja Aune (Krohn), äiti-Minna sekä käly Hilja Haahti olivat kirjailijoita.

Silja Vuorikuru on tutkinut väitöskirjassaan Raamatun vaikutusta Aino Kallaksen tuotantoon, siksi uskonnollisuus ja Raamattu nousevat myös elämäkerrassa varsin keskeiseksi. Vuorikurun taustaa tuntematon lukija voisi jopa hämmästellä esittämättä jääneen Bathseba-näytelmän keskeistä osuutta kirjassa. Ainon isä oli kaiken muun ohella tunnettu myös virsirunoilijana, hänelle uskonto oli tärkeä. Sisar Aune löysi hengellisen kodin ahtaan evankelisen herätysliikkeen piiristä, mikä aihetti kitkaa muuten läheisten sisarten välille. Oskar Kallas - Ainon puoliso - oli vahvasti uskonnollinen. Aino itse halusi kapinoida ahdasta uskonnollisuutta vastaan, mutta Raamatun kieli ja sen kertomukset olivat hänelle tuttuja ja vaikuttivat hänen kirjailijauraansa.


Kirja kuvaa Aino Kallasta kirjailijana, joka olisi sopinut hyvin meidän aikaamme. Hän oli paitsi lahjakas ja ahkera kirjailija, myös edustava, kansainvälinen ja verkostoituva. Hän ymmärsi markkinoinnin merkityksen, hän kiersi esiintymässä, loi suhteita kustantamoihin 
ja kirjallisuuspiireihin. Ennen häntä kukaan suomalainen kirjailija ei ollut onnistunut saamaan yhtä monta teosta käännetyksi englannin kielelle. Ennätys, jonka vasta Mika Waltari rikkoi. Aino oli kurinalainen ja huolehti julkisesta kuvastaan, mutta joutui silti erilaisten kohujen keskelle. Kansainväliset vaikutteet myös näkyivät hänen tuotannossaan, sekä aiheissa että tyylissä. Hän kirjoitti yhteiskunnallisista oikeudenmukaisuudesta, kuten orjuuden jäljistä. Mielenkiintoisella tavalla hän rinnasti Viron maaorjuuden ja Amerikan rotukysymyksen. Sanavapauden puolustajana hän oli perustamassa Suomen PEN-järjestöä ja oli mukana sen toiminnassa Lontoossa. Minulle uutta oli tieto siitä, että hän on käsitellyt myös luontoteemoja.
Kuva Museovirasto 

Kansainvälisen uran mahdollisti avioliitto virolaisen Oskar Kallaksen kanssa. Nuori Aino kihlautui 10 vuotta vanhemman miehen kanssa neljä päivää ensitapaamisen jälkeen. Avioliiton intohimo katosi pian, ainakin Ainon osalta, mutta liitto kesti 45 vuotta, Oskarin kuolemaan saakka ja siitä syntyi neljä lasta. Avioliitto vei pariskunnan ensin Pietariin ja sieltä Tarttoon. Kun Viro itsenäistyi, Oskar nimitettiin Lontoon suurlähettilääksi ja Aino Kallas pääsi osaksi kansainvälisiä diplomaatti- ja kulttuuripiirejä. Kirja ei vaikene Kallaksen ja Eino Leinon kuuluisasta suhteesta, mutta painottaa sen  merkitystä osapuolton kirjalliselle toiminnalle.  Kirja piirtää kuvaa Ainosta, joka kaipaa intohimoa, mutta arvostaa kaikesta huolimatta vakaata avioliittoa ja turvallista miestään. Boheemi ja alkoholisoitunut Leino oli romanttinen rakastettu ja kirjailijatoveri, mutta elämäntoveriksi hänestä ei ollut.

Kansainvälisyyden toinen puoli oli kodittomuus. Aino Kallas tunsi välillä, että häntä ei arvosteta suomalaisena eikä virolaisena ja heikkoina hetkinään hän toivoikin, että hänen tuhkansa joskus siroteltaisiin Suomenlahteen. Hän kirjoitti suomeksi, vaikka hallitsikin viron kielen täydellisesti, mutta käytti paljon virolaisia aiheita ja teemoja. Suomalais-virolaisena kirjailijana hän vertautuu Sofi Oksaseen, jota myös on paheksuttu Viron historian kipeiden kohtien esiinnostamisesta. Eikä häntä ole aina Suomessakaan ymmärretty.  Ainon saama kohtelu kertoi myös Viron 30-luvun ilmapiiristä. Kun Kallakset palasivat diplomaattikauden jälkeen Viroon, 
 he joutuivat kohtaamaan ensin maan muuttuneen ilmapiirin, antisemitismi ja kansalliskiihko nostivat päätään. Viro luisui Pätsin diktatuuriin. Ilmapiiri oli varovainen, odottava. 

Kaikkein raskain elämänvaihe alkoi sodan syttyessä. Kallasten neljästä lapsesta kaksi kuoli sodan aikana. He itse joutuivat näkemään kyydityksiä ja kuljetuksia vankileireille, vaikka itse niiltä säästyivätkin. Heidän osakseen tuli todistajan osa. Sodan jälkeen vanhenevat Kallakset saivat vielä kokea pakolaisuuden. Ainon essee Pakolaisen sielunelämää on valitettavasti säilyttänyt ajankohtaisuutensa tänäkin päivänä.

Ennenkaikkea kirja innoittaa tutustumaan Aino Kallaksen tuotantoon, myös sen vähemmän tunnettuihin teoksiin. Ensimmäisenä ajattelin tarttua novellikokoelmaan Vieras veri, jonka tarinat liittyvät Saarenmaahan.


Vuorikuru, SIlja
Aino Kallas - maailman sydämessä
SKS, 2017

1 kommentti:

  1. Hieno kirjoitus. Minullekin on yllätys, ettei Aino Kallaksesta ole aikaisemmin kirjoitettu elämäkertaa, mutta nyt tämä kyllä kiinnostaa.

    VastaaPoista

Pentti Linkola : ihminen ja legenda

Pentti Linkola : ihminen ja legenda  -kirja on valittu Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi. Valinta innostaa perehtymään tämän ekofilosofin ja Suom...

Muiden lukemia tekstejä